AMSTAFFI – mistä kaikki alkoi?
Amerikanstaffordshirenterrieriin ihastuin omistamani pittbullterrierin Ricon ansiosta. Rico oli tuotu pentuna USA:sta ja se oli erittäin hyväluonteinen ja terve koira. Rico kuoli vanhuuteen 14 vuotiaana. Halusin samantyyppisen, mutta rotukoiran, jonka kanssa pääsisin harrastamaan. Amstaffi on rotu, jossa yhdistyy mielestäni upea ulkonäkö ja mahtava luonne!
Tarkoitukseni kasvattajana onkin jalostaa rotumääritelmän mukaisia, kauniita ja mukavan luonteisia amstaffeja, joiden kanssa on ilo toimia eri harrastuksissa ja jotka ovat myös miellyttäviä perhekoiria. Olen vahvasti sitä mieltä, että näyttelyissä menestyvä kaunis koira voi toimia myös muissa harrastuksissa. Olenkin kilpaillut omien kasvattieni kanssa menestyksekkäästi Rally-Toko- sekä TOKO-kilpailuissa. Myös useat kasvattini ovat kilpailleet näissä lajeissa, muutamat jopa SM-tasolla. Terveys on luonnollisesti myös yksi erittäin tärkeä jalostuksen kohta. Amstaffeilla tärkeitä terveydellisiä seikkoja PEVISA:ssa mukana olevien lonkka-, kyynär-, silmätutkimuksien lisäksi ovat mm. allergiat ja sydänsairaudet.
Kasvattajaurani alkuaikoina sain paljon apua ja ennen kaikkea rotuun liittyvää tietoutta kennel Masterboltin Kaisa Metteri-Goldilta, iso kiitos siitä Kaisalle! Hän mm. pyysi minua mukaansa rodun alkuperämaahan, USA:an Erikoisnäyttelyyn vuosina 2007 ja 2009. Siellä näin paljon upeita koiria ja tapasin useita kasvattajia. Näiltä matkoilta sain paljon uutta tietoa rodusta ja ennen kaikkea mahdollisuuden verkostoitua muiden maiden amstaffikasvattajiin.
Toinen kasvattajaurani tukipilari on ollut Of Fianna -kennelin Norbert Tibay. Norbert uskoi minulle yhden heidän jalostusuroksensa, Rion (oikealta nimeltään Ch. Alpine´s Rio Grande), lainaan vuonna 2011. Riosta tulikin C -pentueen isä. Oli aivan upeaa saada se omaan kotiin ja tutustua siihen perinpohjin. Rio oli koira, joka jää mieleeni ikuisesti.
Matkustan vuosittain koiranäyttelyihin myös muualle Suomen rajojen ulkopuolelle; mielestäni on tärkeää nähdä muiden maiden koiramateriaalia, sekä tietysti näyttää myös muille oman jalostustyöni saavutuksia :-). Kuten jo mainitsin, harrastan koirieni kanssa näyttelyiden lisäksi myös Rally-Tokoa ja TOKOa. Amstaffista on moneksi!
Amstaffipentuja meille syntyy yksi tai kaksi pentuetta vuodessa. Pentueiden vanhemmiksi päätyvät vain ne yksilöt, joiden jälkeläisen haluaisin itselleni jalostustyöni jatkoksi. Sopivien pentujen omistajat joutuvat melkoiseen tenttaukseen kysyessään minulta uutta perheenjäsentä. Olen kiinnostunut todella monista mahdollisen uuden perheen asioista; mm. koirahistoriasta, asumisesta, harrastuksista ja päivittäisestä ajankäytöstä. Olen kiinnostunut kasvattieni elämästä aivan viimeiseen päivään asti, ja sen vuoksi kaikki sen elämään liittyvät asiat, niin ikävät kuin positiivisetkin, ovat minulle tärkeitä.
Toimin aktiivisesti rodun parissa; olen kuulunut Suomen Amerikanstaffordshireterrieriyhdistys ry:n jalostustoimikuntaan sekä hallitukseen vuosina 2008-2019, josta kuusi vuotta toimin varapuheenjohtajana. Olen myös suorittanut SuKoKan Kasvattaja-Akatemian vuonna 2016.
Royaltybolt amstaffit kulkevat Rovio Pet Foodsin Werraton koiranruoalla.
Ennen koiraharrastusta ratsastin useita vuosia ja harrastin muitakin hevosurheilulajeja. Olen harrastanut ratsastusta 7-vuotiaasta lähtien, ja suomenhevonen on aina ollut minulle hyvin tärkeä, joten minulle oli aina selvää, että oma hevosenikin tulee olemaan juuri suomenhevonen. Ensimmäinen oma hevoseni oli Jehun Viima, joka on ollut minulle enemmän kuin pelkkä harrastekaveri. Sen poismenon jälkeen mikään toinen hevonen ei tuntunut tärkeältä, ei edes sen viimeinen varsa. Siksi päädyinkin rajuun ratkaisuun ja myin hevoseni. Hevosharrastukseni on jäänyt nyt lähinnä hevosten ihastelemiseksi, sillä niitä Ypäjällä asuessani riittää.
Elämäni hevonen – I-palkinnon ratsukantakirjatamma Jehun Viima.
Jehun Viiman, “Wilman”, kilpailusaavutukset ovat vaikuttavat: Valjakkoajossa MM-joukkuehopea vuonna 2002, 3x PM-mitali ja 4x SM-mitali. Nämä siis saavutettiin puoliveristen joukossa! Sen lisäksi kilpailin Wilman kanssa kansallisella tasolla esteitä, kenttää ja koulua. Valjakkokilpailuissa Wilmaa ajoi ystäväni Heidi Sinda, itse toimin groomina. Vastasin Wilman jokapäiväisestä valmentamisesta ja luonnollisesti muustakin hoidosta.
Ostin Wilman vuonna 1990 sen ollessa 6-vuotias. Se oli ollut varsinainen kiertolainen, olin sen 6. omistaja. Wilma opetti minulle paljon hevosista, hevosten käsittelystä ja treenaamisesta. Vaikka kilpaileminen sen kanssa oli tietysti mahtavaa, niin silti päivittäinen työskentely yhdessä oli kaikkein parasta ja tärkeintä. Omistin sen lähes 14 vuotta, ja tuohon aikaan mahtuu monta unohtumatonta hetkeä.
Wilma jouduttiin valitettavasti lopettamaan vuonna 2003 toisen tamman potkaistua sen takajalan poikki tamma-varsalaitumella.
Jehun Viima teki myös kaksi hienoa jälkeläistä, Vilman Elviira (i:Vahto) ja Elmatso (i: Kelmi). Näistä jälkimmäinen kuvassa Wilman kanssa vain noin viikkoa ennen tapaturmaa, jonka vuoksi Wilma kuoli.
♥ Kiitos kaikesta sinulle, Wilma. Toista samanlaista ei ole. ♥
Ekebo Felicia
Ostin Ekebo Felician sen ollessa 3 v. Myöhemmin kantakirjautin Felician ratsusuunnalle II-palkinnolla.
Felicia oli projektihevonen, josta kehittyikin ihan kelpo harrastehevonen. Sen kilpailusaavutuksiin kuuluu mm. 3. sija 6-vuotiaiden suomenhevosten Tapiola-kasvattajakilpailun estepuolella.